tiistai 24. syyskuuta 2013

Ostoksilla: Tunnettuja tuotteita

Viikonloppuna oli tarkoitus viettää kynsipäivää kaverin rakennekynsien laiton parissa. Se kuitenkin peruuntui aikatauluongelmien vuoksi, joten minäpä otin ja hyppäsin junaan ja hurautin Helsinkiin shoppailemaan! Sain siis siltikin vietettyä kynsiteemaisen päivän ostellen uusia lakkoja ja muutaman suorastaan kuuluisan klassikon.

Seche Vite löytyi Kicksistä vähän reilulla 13 eurolla. Mä olen ollut jo kauan ja monta kertaa aikeissa ostaa tätä monen harrastajan käyttämää pikakuivattajaa, mutta tähän päivään asti olen vain jäänyt jostain epämääräisestä syystä ilman. Muistelen, että käytin joskus Sally Hansenin Quick Dry -lakkaa, joka oli ihan asiansa ajava tuote. Mutta mun salaisuus lakkakerosten kuivattamiseen on kuraiset tosi-tv -ohjelmat aina Big Brotherista Viidakon tähtösiin. Teidän on vaan luvattava, ettette ikinä kerro tästä järkyttävästä salaisuudesta kellekään. :D

Toinen kuuluisuuteen ampaissut tuote jonka ostin tällä reissulla on Lushin Lemony Flutter, kynsinauhoille ja kuiville kyynerpäille ja polville tarkoitettu superkosteuttava voide. Toimii kyllä hyvin, täytyy myöntää. Ainakin meikäläisen kynsinauhat näyttää jo nyt, neljän päivän käytön jälkeen, terveiltä, ja on ihanan pehmeät. Mikä on suoranainen ihme. Lemony Flutter imeytyy ihoon tosin niin hitaasti, että osansa sen sitruunaisesta tahmeudesta on saanut ovien kahvat, tekniset laitteet ja muut huonekalut ja ja... 


Gina Tricotista nappasin kolme kynsilakkaa mukaan: 146 The red, 150 Deep ocean ja glitterinen 81 Alexis. 


Onko täällä muitakin, jotka ovat pikään onnistuneet välttymään nimekkäiltä/suosituilta kynsituotteilta?

4 kommenttia:

  1. Mie oon laittanu Lemonyä yöksi puuvillahanskojen alle, niin ei tahri ja vaikuttaa yöllä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin kannattais vaihtaa tähän taktiikkaan kyllä! :)

      Poista

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *