Erikoispostaus: Pikkupuput

Ihanat lukijat!


Kynsiaiheesta poiketen ajattelin tällä kertaa esitellä teille pienet perheenjäseneni tässä erikoispostauksessa. Eli saanko esitellä: meidän puput!

Oon suureksi ilokseni saanut nauttia eläimistä ympärilläni koko ikäni. Lapsuudenkodissani meillä oli cockerspanieliuros Paavi, ja lapsuuteeni kuului myös ystävien ja sukulaisten kissat ja koirat niin kuin mummolan possut ja kanatkin. Olin myös muksuna kesäaikaan superinnokas sammakkofarmari pikkuveljen ja serkkupojan avustamana.

Ensimmäisen kanin sain syyskuussa 2002. Eläinkaupasta haettu pikimusta hermeliininaaras Fanni ei ehkä ollut helpoin mahdollinen ensikani epäsosiaalisen ja kiukkuisen luonteensa vuoksi, mutta se oli loppuun saakka mun rakkain pikku demoni. 2009 Fanni sai kaveriksi Tuusulasta pelastetun vanhan ja aran tallikanina olleen kääpiölupan, joka sai nimekseen Tosca. Vaikkakin kanien ystävyys oli aluksi ottaa vähän heikosti tulta, tuli ne kuitenkin lopulta toimeen keskenään ja Toscakin sai elää viimeiset vuotensa onnellisesti rakastavassa perheessä.

Rescuetoimintani on tuonut mun hoiviin aikoinaan myös kaksi marsua, Faunan ja Fionan, sekä kaksi kääpiöhamsteria, joita kutsuin milloin milläkin nimellä.

Rakas kääpiöluppa Juno saapui kotiin 3.7.2010 Joy-siskon kanssa neljän kuukauden ikäisenä. Tyttöjen ensimmäisen perheen lapselle puhkesi allergia, jonka vuoksi – ja yhden eläinhullun onneksi – puput saivat uuden kodin ja Fanni-muori uudet uteliaat naapurit, joiden intoa ja leikkisyyttä se ei kylläkään aina arvostanut. Villit muksut sen sijaan pitivät paljonkin hauskaa 8-vuotiaan mummelin kustannuksella... 

Juno

Lokakuussa 2010 me muutettiin asumaan yhdellä hermeliinillä pienenneen lauman kanssa Vantaalle. Käytännössä puput sai silloin yhden vakituisen perheenjäsenen lisää poikaystävästäni: iskän, joka jaksaa aina helliä ja leikkiä ja tarpeen tullen komentaakin. Puoli vuotta myöhemmin meille muutti ihana 2-vuotias leijonanharjas Siriuksen Putte eli Bobi. Pian Bobin kotiutumisen jälkeen Juno astutettiin, ja toukokuussa meillä olikin suloinen viiden minipötkylän kokoinen poikue ja kaikkinensa kahdeksan pitkäkorvaista touhupeppua. Poikueesta meille jäi asumaan isänsä näköinen ja emänsä värinen vilkas ja utelias Mango-tyttö! 

Leijonanpennut (Mango toinen vasemmalta)

Nyt me elellään karvaista perhe-elämää kolmipäisen katraan kanssa, jotka halutessaan tottelee nimiä Juno, Bobi ja Mango. Juno on porukan pullein ja ainakin noihin kahteen muuhun höntsäilijään verrattuna passiivisin; leppoinen löhöilijä jota saa aina välillä patistella tekemään jotain muutakin kuin rentoutumaan jossain mukavassa paikassa, kuten digiboxin päällä. Vaikka kyllähän sekin kummasti virtaa saa, kun toiset puput uhkaa viedä sen osuuden ruuasta. Juno on kanien kesken arvoasteikon yläpäässä, oikea Kuningatar Möhömaha. 

Nyt 9kk ikäinen Mango taas pitää huolen ettei tästä talosta puutu hulinaa. Se leikkii hurjana milloin Junon kanssa, milloin taas jollakin löytämällänsä epämääräisellä pölypallolla, ja sitten se ampaiseekin himmeetä spurttia ympäri asuntoa. Mä olen ehkä vähän ylpeäkin siitä, miten sosiaalinen ja ystävällinen kani se on, onhan se mun ikioma kasvatti. 

Bobista tulee mieleen sellainen hajamielinen professori. Bobi on aktiivinen ja leikkisä ja ottaa helpoiten ja eniten suoraa kontaktia ihmiseen ja jos sen viereen käy lattialle pötkölleen, niin se nuolee korvat puhtaiksi ja antaa selkähieronnan kiipeilemällä selän päällä. Sillä on vaan toisinaan niin huvittavan pitkät piuhat ja dramaattinen katse, kun se tajuaa, ettei se itsekään tiedä mitä ihmettä se taas tekee. En ole elämässäni monia niin makeita nauruja saanut kuin näiden ihanien pöljien kanssa! :D  

Bobi

Löytyykö tähän blogiin eksyneistä muita kaninomistajia tai eläinihmisiä? :)