maanantai 29. lokakuuta 2012

Rusettikynnet

Muhun on iskenyt rusettibuumi! Eikä ollenkaan tietoisesti tai tarkoituksella, huomasin vasta itsekin että tätä teemaa on tullut käytettyä viimeksi juuri edellisissä kynsissä. Vaan mikäpäs siinä! Tällä kertaa väri on punainen ja ranskisvariaatio kynnen kärjessä. Ja lakkojen lisäksi sopassa on myös akryylimaaleja:


Jouduin muuten tekemään pikahuollon geelauksiin jo kahden päivän jälkeen, koska pureskelin epähuomiossa kahdesta sormesta kynnet halki. Hyi. Pistetään stressin piikkiin ja toivotaan ettei tästä ei tule tapa. :(

torstai 25. lokakuuta 2012

Sä kuulut mulle

Tällä kertaa kynsillä hyvin simppeliä. Pohjalle päätyi Prahan tuliainen tältä keväältä, Essencen You Belong to Me, joka jaksaa edelleen vaan ihastuttaa ja hivellä mun silmiä, ah. Edellisen kerran tällä samaisella Essencellä lakkasin myöskin koko kynnen mitalla, postaus niistä löytyy täältä



Leimaiin lakkauksen päälle Cheeky Designin laatasta CH24 rusettikuvion, joten kokonaisuudesta tuli aika perussettiä vailla yhtään mitään jännittävää tai erikoista, mutta kyllä näissä kynsissä kelpasi toista viikkoa keikistellä! (Okei, mä en oikeasti ole vain ehtinyt askarrella kynsien parissa, joten ei ollut vaihtoehtoja. Antakaa mun vuorokausiin lisää tunteja!)

Mainittakoon, että nämä kynnet näpeissä pyörähtelin myös I Love Me -messuilla. Kävikö teistä kukaan kauneusmessuilemassa tänä vuonna? :) 

tiistai 16. lokakuuta 2012

Hex French

Huh, jopas tätä väliä näihin postauksiin pääsikin taas kertymään! No, pitemmittä jorinoitta sitten asiaan vaan: Mieleni teki pitkästä aikaa ihan perinteistä ranskalaista manikyyriä.



Se on jännä, että vaikka se on yksi kynsienlaiton kulmakivistä ja sitä näkee joka puolella, sen onnistuu välillä unohtamaan kunnes se yllättäin muistuttaa itestään läsäyttämällä klassisuudellaan päin näköä ja meikä on ihan pähkinöinä "uudesta" vanhasta ideasta! Huolsin geelit ja lakkasin tunnollisesti valkoisen ranskiksen Wild & Mildin Polarbearilla. Ja sitten mä tein sen taas. En malttanut jättää kynsiä niille sijoilleen, vaan kaivelin vielä siihen sakka käyttämättömäksi jääneet mustat pienet hexglitterit esiin ja rajasin manikyyrin niillä. Ja strasseja nimettömiin. Ja ihan pikku ripaus tummaa irtoglitteriä hexglittereiden päälle lopuksi.

Noooh, ei näistä ulkopuolisen silmiin varmankaan kovin sairaalloinen suuruudenhulluus paista, mutta ensi kerralla mä kyllä lupaan itselleni hillitä itseni, hah!

torstai 4. lokakuuta 2012

Keskiyön kimallusta

Vaaleanpunaisen hötöilyn jälkeen mun kynsillä on nyt synkkääkin synkempää mattamustaa. Tyvien strassikoristeluista mun mieleeni tulee mystisen pimeän talviyön tähtien tuike ja hankien kimallus, taianomaiset revontulet (kas kun mun runosuoni sykkii tänään!) ja koko maiseman pimeyden ja kimalluksen jännittävä kontrasti.


Oon hieman aikaisessa tän keskitalvisuuden kanssa, mutta laitoin näitä kynsiä taas kerran yöaikaan kynttilöiden valossa, kun olin leiponut korvapuusteja; se kanelin tuoksu taisi napsauttaa mun mielen talvimoden päälle ;)

Lakkana pohjalla on viimeisiään vetelevä Flormarin musta 313. Se on kyllä aina tuo musta väri joka tuntuu koko ajan olevan lopussa tai pettää mut hädän hetkellä muuttumalla kamalaksi tervaksi, pöh! Kai se loppujen lopuksi sitten onkin se väri, jota tulee eniten auottua, vaikken ole pitänytkään itseäni mitenkään mustan suurkuluttajana kynsilakkojen suhteen.

Reseptiin kuului myös liisterilakan seurana Art Clubin hopeaa glitterlakkaa dottailtuna strassien väleihin ja sipaus mattapäällyslakkaa. ... Ja nämä tarjoillaan pullan ja kaakaon kera sohvalle viltin alle. :3

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *