keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Geishakynnet

Viime viikonlopun irti arjesta -tempaus tuotti - jos ei pelkästään levänneitä hermoja - niin myös kynsiä! Askartelin vuorokauden sisään kolmet kynnet geelauksista lähtien. Kynsityörupeamasta syntyi yhdet perusranskikset, yhdet nudelakkaukset ja nämä vaaleanpunaiset geishakynnet, jotka esittelen teille NYT.

Mun laatikoissa on pyörinyt jo pitkään kasa water decalseja, eli veden avulla pahvista irrotettavia ja kynsille siirrettäviä siirtokuvia. Jostain syystä (koristeiden ylenpalttisesta paljoudesta, krhm) en ollut saanut aikaiseksi kokeilla niitä ennen tätä. Pidin siirtokuvakoristeluja jossain määrin monimutkaisena koristelutekniikkana ja jännitin alkuun että mitähän tästä yrityksestä tulee, mutta ihmeiden aika ei ollut ohi. Kuvat lähtivät näppärästi irti pohjastaan, asettuivat helposti kynsille ja niiden oikealle paikalle kohdistaminen oli vaivatonta, kun ne olivat liikuteltavissa vielä kynnen päälläkin. Tykkäsin niiden helppoudesta tosi paljon! Suurena miinuksena on niiden hintavuus verrattuna muihin käyttämiini koristeisiin, kun ei pihi meinaa raaskia ostaa kallista ja kertakäyttöistä ;)



Pohja on lakattu Wet n Wildin Tickled Pinkillä, joka mun harmikseni muuttui kumman persikkaiseksi decalsien jälkeen, mikä ei ole ihan paras sävy mun iholleni. Näin jälkeenpäin olisin valinnut pohjalle kyllä valkoisen. Tosin näin näistä kynsistä tuli geishakynnet kertaa kaksi: siirtokuvageishat keikistelee sävymaailmassa, joka on kuin suoraan Fazerin Geishasuklaakarkkien paperista. Nam!

20 kommenttia:

  1. Aivan sairrraaaaaaan mageet!!! Pyörryin!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, toivottavasti joku sai susta kopin! :D Kiitokset suuret!

      Poista
  2. Ooo...ihanat, olen kuolannut näitä samoja joskus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sissi! Mäkin haikailin näitä aika pitkään ebaystä, ennen kuin en enää kestänyt ja oli pakko tilata ne ;3

      Poista
  3. Ihanat! Olen myös itse ostanut nuo samat decalt:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Oot tehnyt hyvän ostoksen; ainakin meikäläisen silmiin nää on tosi makiat siirtokuvat ;)

      Poista
  4. ooii kun on ihanat, herranjestas!:D♥

    VastaaPoista
  5. Uusi lukija ilmoittautuu:)

    Tosi kauniit kynnet, nuo geishat on ihanat <3 Itse kokeilin tällä viikolla kans ensimmäistä kertaa water decalseja ja mä en ihan täysin rakastunut ensikokeilulla. En tajunnut että toki siitä kuvion reunasta voi ottaa varovasti pinsteillä kiinni ja säädin kuvioita paikalleen ikuisuuden. No, ensi kerralla sitten:) Ihania kynsiä niillä saa aikaan kuitenkin!

    VastaaPoista
  6. Onpa kyllä vain kauniit decalsit!

    Sinulle on tunnustus blogissani: http://lifeofbambi.blogspot.fi/2012/09/i-love-your-blog.html

    VastaaPoista

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *