sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Vappukynnet

Metsästin pitkään täydellistä siniseen taittuvaa turkoosia / turkoosiin taittuvaa sinistä. China Glazen for Audrey oli jo kuvien perusteella lähdössä tilaukseen, kun en noista kivijalkakaupoista mistään löytänyt mitään lähellekään sellaista, mitä olin päättänyt lakkakokoelmaani haluta... Ja sitten bongasin herkullisen kauniin Yes Loven kynsilakan kahdella eurolla kirpparilta. Jee! Kynnellä tämä oli vähän tummempi kuin pullossa, mikä oli pieni pettymys, joten harkitsen vielä laittavani ensimmäistä kertaa rahaani noihin kalliimpiin lakkoihin ja tilaavani kuitenkin sen CG:n.

Lakkasin ensin ranskiksen siniturkoosilla ja maalasin valkoisella nail art -lakalla nimettömiin palloja ja muihin kynsiin raitoja. Raidat tuntuikin hyppivän vähän toivottua enemmän silmille, joten yritin ottaa takaisin ja lakata sittenkin keskisormet yksivärisiksi. En jaksanut poistaa lakkausta pohjalta, joten lähdin vain peittämään sitä uudella kerroksella turkoosia, jolloin valkoinen jäi kuultamaan kauniin sinisenä sen alta. Sellaiseksihan ne saikin sitten jäädä, helmimix -hyrrästä poimittujen rusettien jälkeen :)

Jep, meikäläinen siis viettää vappunsa näissä kynsissä ja töissä! :)


Ja näin etukäteen jo kaikille:
Hyvää vappua!


perjantai 27. huhtikuuta 2012

Pinkki puolikuumani

Noniin, nämä kynnet todistivat taas sen, että monesti vähemmän on enemmän ja yksinkertainen hyvä! :) Suunniteltiin ja mallattiin äitin kynsille nimittäin miljoonia väriyhdistelmiä ja tyylejä ja kuvioita kunnes kolahti tuo Lumenen pinkki kynsilakka ja idea puolikuuvariaatiosta dotting toolin, muutaman microhelmen ja valkoisen lakan avustamana.



Ps. Nauttikaa te jotka vietätte vapaita, tää työmyyrä nimittäin tuli just töistä kotiin ja hörppästyään kupin kahvia lähtee pyörittää toisen vuoron tähän perään!


tiistai 24. huhtikuuta 2012

Mummon pitsiverhot

Viikonloppuna iski kamala kynsikriisi kun vanhat lakkaukset eivät enää kelvanneetkaan. Niinpä paneuduin koko illaksi kynsienlaittoon, jonka tuloksena oli kahdet epäonnistuneet glitter explosion -kynnet ja tuhottoman paljon kynsilakanpoistoaineen kanssa lotraamista. On se kummallista kun ei kelpaa, silloinkaan kun olet käyttänyt kynsien laittamiseen tuntikausia aikaa ja aivotyötä! Lopulta kaiken vaivan jälkeen sitä päätyy levittämään vähän glitterlakkaa koko kynnelle ja tökkimään dotting toolilla parit pallukat tipin rajalle. Mutta mitäs siitä, pääasia että vähän romanttinen ja pitsiverhoja muistuttava lopputulos vihdoin ja viimein kelpasi! :)

Aikakin kului nopsaan ja tuli taas todistettua miten haasteellinen ja virikkeellinen harrastus tää on, pitää mielen terävänä vähintään yhtä hyvin kuin sudokujen täyttäminen. Vähintään.


Tuhoutuneiden oumaxien ongelmakin selvisi parhain päin ja myyjä lupasi postittaa tilalle uudet. Toivottavasti akryylimaalit selviävät tällä kertaa ehjänä perille asti, niin pääsen mäkin opettelemaan niiden käyttöä. One stroke -tekniikka näyttää kiinnostavalta ja sen jälki taitavissa käsissä tosi tosi kauniilta! Kenties joku päivä tässäkin blogissa nähdään niitä(?) :)

Lisäsin tuonne yläpalkkiin nail art galleria -sivun, josta pääsee katsomaan blogissa julkaistuja kynsiä yhtenä kuvapläjäyksenä:






lauantai 21. huhtikuuta 2012

Versatile blogger award


Säännöt / The Rules

1. Nimeä 15  bloggaajaa. / Nominate 15 fellow bloggers.
2. Kerro heille tunnustuksestasi. / Inform the bloggers of their nominations.
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi. / Share 7 random facts about yourself.
4. Kiitä bloggaajaa, jolta sait tunnustuksen. / Thank the blogger who nominated you.
5. Lisää the Versatile Blogger Awardin kuva postaukseesi. / Add the Versatile Blogger Award picture to your blog post.


Sain tämän tunnustuksen Nellalta, kiitos!

  1. Pidän todella paljon kahvista! Juon sitä ehkä jopa liiankin paljon, sillä päivittäin sitä kuluu 5-8 kuppia. Aamukahvi on kaikista tärkein ja sen keittäminen ja juominen on aina ensimmäinen mitä aamulla teen. Tilkka maitoa,ei sokeria, kiitos!
  2. Rakastan kirppareita ja käyn noin kerran viikossa kaivelemassa suosikkitorit läpi. Ostelen niistä enimmäkseen vaatteita ja asusteita, mutta sisustustavaraa ja kirjoja tulee usein myös kannettua sieltä kotiin.
  3. En ole makean ystävä, esimerkiksi karkit ja limpparit jäävät kaupan hyllyyn, mutta suklaan kohdalla teen mielelläni poikkeuksen. Silloin kun kuitenkin haluan todella herkutella, voisin vetää rajattomasti kaikkea suolaista, rasvaista ja hapanta. Suurinta namia on smetana, mieluiten lusikoituna suoraan purkista :D
  4. Olen ehdottomasti ilta-/yöihminen. Töiden ansiosta päivärytmini onkin kutakuinkin sellainen että menen nukkumaan aamu viideltä ja heräilen puolenpäivän tienoilla. Onnekseni mieheni elää samassa rytmissä, joten elämässäni on edes joitain sosiaalisia tapahtumia töiden lisäksi, hähä.
  5. En ole matkustellut ulkomailla juuri ollenkaan. Jos Tukholman ja Tallinnan risteilyjä ei lasketa, olen ollut vain Espanjassa, jossa tosin parin viikon turistiloman sijaan asuimme jonkin aikaa. Nyt lähdemme ensi kuussa Prahaan miehen kanssa, ja se jännittää mua kamalasti!
  6. Edelliseen liittyen pelkään lentämistä ihan hirveästi. Siis todella, todella pelkään. 
  7. Hymähtelin hieman tälle monipuolinen bloggaaja -tunnustukselle, sillä tämän blogin anti on aika yksipuolista jopa kynsiblogiksi :D Silti olin tosi iloinen kun sain tämän! 
Ja arvoisat bloggaajat, tässä teille tunnustusta:





perjantai 20. huhtikuuta 2012

Spring Flow

Kukkia, kukkia, kukkia! Nämä kynnet laitoin mun parhaista parhaalle shoppailukaverille. Lakkaus tehtiin tuolla yhä mun suosikkina pysyneellä Flormarin 402 punaisella ja värikkääillä kukkatarroilla. 



Muuten, tänäänhän 20.4. on Pukeudu punaiseen -päivä jota vietetään nyt neljättä kertaa Suomessa ja sen järjestää Suomen Sydänliitto. Tavoitteena on lisätä erityisesti naisten tietoisuutta sydänterveydestä ja kannustaa naisia terveisiin elintapoihin.

Itselläni on tapana vähän laiskanlaisesti ottaa osaa näihin tapahtumiin ja teemapäiviin, tai ylipäätään olla perillä milloin mitäkin vietetään, kun ihmeen usein on haastavaa muistaa edes mikä viikonpäivä on. Tottapuhuakseni kuulin tästäkin päivästä ensimmäistä kertaa vasta nyt...! Eli hauskasti vahingossa ja sattuman kaupalla kynnet tuli tehtyä teemanmukaisesti. Tulevan maanantain Kirjan ja ruusun päivä pysyy kyllä muistissa, kun se osuu tänä vuonna tämän pariskunnan yhdessäolon vuosipäivälle, iih <3

Otatko sinä osaa näihin tuntemattomampiin teemaan liittyviin kansallisiin tai kansainvälisiin vuosipäiviin vai menevätkö ne ohi korvien ja yli hilseen?

Ps. Edellisen postauksen Oumaxiongelmaa ratkotaan yhä...

tiistai 17. huhtikuuta 2012

O-oumaxi ja kirjava pöytäliina

Tilasin eBaystä Oumaxin akryylimaalit ja uusia siveltimiä ja näin 11 päivän jälkeen ne jo putosivat postiluukusta sisään! Mutta ei jestas mikä yllätys sieltä paljastui...

Kahdestatoista väristä kymmenen oli mennyt rikki pohjan saumasta ja värit olivat levinneet ympäri pakkausta ja nyt täten myös pöytäliinan kautta lavuaariin -vaatteista puhumattakaan. Että mua harmittaa. Laitoin viestiä myyjälle ja nyt odottelen vastausta josko sieltä laitettaisiin mulle uusi paketti tulemaan. Rahaahan tässä ei nyt varsinaisesti hävitty, sillä värit olivat todella edulliset, mutta kun mä niitä niin odotin ja halusin päästä kokeilemaan. Mä haluuuuunnn! :(




maanantai 16. huhtikuuta 2012

Vastakohtien viehätystä?

Onnistuin tässä yllättämään itsenikin kun lähdin modaamaan ranskalaista mania pidemmälle, nimittäin sillä, miten ristiriitaiset koristukset näihin tuli. Glitterin kimallus, kirkkaat strassit ja microhelmet on ihan eri maailmasta kun niiden kanssa lakattu melko graafinen ja vähän merimiestyylinen tippi. Tiedä sitten onko mulla vain huono maku, mutta semivahvasta outoudesta huolimatta nää on mun silmiin ihan kivat :)




perjantai 13. huhtikuuta 2012

Glitterverkko

Tässäpä nämä edellisessä postauksessa mainitut ja eilen työkaverille tehdyt rakennekynnet. Näissä on nyt käytetty niitä valkoisia tippejä, jotka tilasin tässä männä päivänä, ja rotta vie ne on kyllä kätevät! Kynnet on tosi siistit ja hyvin huolitellun näköiset sellaisenaan. Vaan nämä kynnet kun olivat kuitenkin juhlimaan lähdössä, niin tokihan ne koristeltiin näyttävämmän kaavan mukaisesti. :)

Verkkokuvio on Konadin m57 -laatasta. Päällä on turkoosia irtoglitteriä, stassit ja microhelmiä.



Nuo leimauslaatathan ehtivätkin jo pölyttyä hyllyssä jostain viime syksyn tienoilta asti, kun tuntui ettei leimailu oikein lähtenyt luonnistumaan multa. Nyt kaivoin huvikseni ne kaikki kaksi laattaa taas käyttöön ja huomasin, ettei se nyt niin mahdottoman vaikeaa olekaan! Pitäisi varmaan tilata uusia laattoja, jos ne sytyttäisi paremmin treenaamaan lisää :) 


torstai 12. huhtikuuta 2012

Kevättä rinnassa

Nyt on kynsikilpailulakkaukset tehty tältä erää ja kahdessa kisassa päästy jopa finaaliin asti! WAUU! Näillä kynsillä pääsin mukaan Passion for Nailsin Kevättä rinnassa -kilpailuun, jossa on mukana aivan törkeen upeita kynsiä ja meikkejä; käykää katsomassa ja äänestämässä omaa lempparia. :)

Huolsin eilen pitkästä aikaa geelit, mutta koristukset jätin pelkkään klassiseen ranskikseen. Askarreltiin tänään myös kynnet työkaverille, joten vaihteluksi blogissa tullaan näkemään muitakin kun allekirjoittaneen nakkisormia, mikäli saan noista vauhdissa napatuista kuvista jotain julkaisukelpoista matskua, krhm. Jos mä tästä sohvalta jaksan näin vapaapäivänä vielä nousta ylös, niin teen omatkin kynnet loppuun, vähän meinais nimittäin inspis koputella pääkoppaani.


maanantai 9. huhtikuuta 2012

Punaiset kilpailukynnet

Osallistuin näillä kynsillä Shiny Nail Art -blogin naistenpäivän lakkauskilpailuun, jossa teemana oli naiselliset kynnet. Yllättäen pääsinkin huikeen kovatasoiseen finaaliin saakka, josta olen superiloinen, otettu ja hämmästynyt!

Nyt joka iikka antamaan äänensä omalle suosikillensa! Äänestäjien kesken arvotaan myös palkinto. :)

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Vedenalainen maailma

Kokeilinpa onneani upeassa Mirjan Lepikossa Kuhisee -blogin lakkauskilpailussa kopioimalla omat merenneitokynteni tammikuulta. Eihän näillä siellä pärjätty,mutta osallistumatta jättäminen olisi kuitenkin jäänyt harmistuttamaan ja aina kannattaa yrittää! Sitä paitsi kilpailun voittokynnet olivat tosi hienot :)



Nyt on useampikin kynsiblogien lakkauskilpailu menossa ja mä ihan hirveästi tykkäisin aina osallistua niihin, mutta mulla on tapana jättää aina tällaiset asiat aivan viimetippaan, joten jos en myöhästy osallistumisesta, niin tuloksena on vähintään kiireessä ja stressin alla töherretyt luomukset jotka pitkin hampain lähettelen kisaan kun parempaakaan ei ole mistä laittaa. Silti mä suorastaan rakastan niitä! :D

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Liebster Blog -tunnustus

"Liebster tarkoittaa rakkainta tai rakastettua, mutta sillä voi tarkoittaa myös suosikkia. Palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 lukijaa."

Nöyrimmät kiitokset SmirdehanneleBelegwenJohanna/Kiisseli, ja Ida-Maria tästä kivasta tunnustuksesta!

Tunnustuksen säännöt:
1.Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.
2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen

Osa seuraavista blogeista ovatkin jo saaneet tämän tunnustuksen, mutta kun tehtävänantona oli listata suosikkeja, niin täältä pesee!

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *